Valo ja hyvinvointi

Valaistus vaikuttaa
Ergonominen ja oikein suunniteltu valaistus saa ihmiset voimaan hyvin ja vaikuttaa ympäristöön ja ilmastoon edullisesti. Kun suunnittelun lähtökohdaksi asetetaan ihminen, voidaan luoda terveellisiä valaistusympäristöjä niin, että myös energiatehokkuus- ja taloudellisuusvaatimukset täyttyvät. Se onnistuu, kun ajatellaan ohjausjärjestelmiä, eikä yksittäisiä valaisimia. Mitä vähemmän valaistus kuluttaa energiaa, sitä vähemmän se vaikuttaa ympäristöön.
Fagerhultin valossa
Luomme valoa, joka saa ihmiset voimaan hyvin. Valo ja terveys –projektissa Fagerhult tutkii erilaisten valaistustapojen vaikutusta ihmisten hyvinvointiin ja kehittää uutta tekniikka työympäristöjen viihtyisyyden lisäämiseksi. Yhdessä Lundin yliopiston kanssa tehty tutkimus ”Ympäristön luminanssin ja värilämpötilan vaikutus vireystilaan, hyvinvointiin ja suorituskykyyn” osoittaa, että ympäröivän valon määrä on ensisijainen tekijä, joka vaikuttaa ihmisen vireyteen ja hyvinvointiin.
Näiden tutkimustulosten pohjalta suunniteltiin uusi monipuolinen valaistuskonsepti LightShift. Se on valaisin, joka antaa mahdollisuuden valon värilämpötilan ja intensiteetin vaihteluun päivän aikana luonnonvalon vaihtelun mukaisesti. Konsepti perustuu valon mahdollisuuksiin vaikuttaa ihmisen biologiseen kelloon ja sitä kautta vireys- ja lepotiloihin
Fagerhult työnantajana
Fagerhult on kansainvälinen yritys, joka toimii yli 15 eri maassa. Yrityksen palveluksessa on lähes 2000 henkilöä, jotka työskentelevät eri sektoreilla tuotekehityksestä ja tuotannosta markkinointiin ja myyntiin asti. Kun mukaan lasketaan myös kaikki alihankkijat, toimintamme koskee moninkertaista määrää ihmisiä. Pyrimme siihen, että myös näillä henkilöillä on mahdollisuus kehittymiseen ja hyviin työskentelyolosuhteisiin.
Noudatamme Ruotsin työympäristölainsäädäntöä kaikissa Fagerhult-konsernin kansainvälisissä liiketoimintayksiköissä. Työympäristö ja työtavat on suunniteltu ehkäisemään työperäisiä vammoja ja tapaturmia. Järjestämme myös terveyttä edistävää toimintaa. Edellytämme myös, että alihankkijamme noudattavan työympäristöä ja ihmisoikeuksia koskevia määräyksiä.
Kaikki hankintaosastomme arvioivat tavarantoimittajia paikallisten kriteereiden perusteella. Fagerhult on myös yhteiskunnallisesti sitoutunut ja tekee Ruotsissa yhteistyötä lasten etuja ajavien Erikshjälpen- ja Världens Barn -organisaatioiden kanssa.
